maanantai 6. elokuuta 2012

Adventure 2012 - fiiliksiä

VAROITUS: sisältää kesäleirihehkutusta ;)


Kesäleiri on nyt ohi, ja pakko sanoa että olo on samaan aikaan haikea ja helpottunut. En ehkä ihan täysin ymmärtänyt mihin talvella lupauduin - kesäleiri partiojohtajakurssin välitehtävänä on kuitenkin reilusti aikaavievä. Nyt oon kuitenkin montaa kokemusta ja oppia rikkaampi!

Seikkailijoilla, tarpojilla ja samoajilla leiri alkoi pyöräilyhaikilla. Sudenpennut touhusivat maanantaina merihenkisesti, ja tiistaina valloitettiin preeria. Keskiviikkona oli koko päivän kestävä vierailupäivä, jolloin päästiin mm. askartelemaan tunturisopulimaskotit, ramboratailemaan ja kalliolaskeutumaan. Torstaina lähdettiin uimarannalle, suunnistettiin rogaining-henkisesti, kokkailtiin itse ruokaa ja loppupäivä mentiin "oma päivä" -tyylillä. Vaeltajat pääsivät purjehtimaan ja nauttimaan hyvästä seurasta (kiitos Ponit, Sari ja JoPot!). Perjantaina ohjelmaa oli jokaiselle ikäkaudelle erikseen; seikkailijat tekivät mereen liittyviä juttuja, tarpojilla oli melontaa, ensiapua ja maastopeliä ja samoajat joko purjehtivat tai pyöräilivät. Sama meno jatkui lauantaina. Lauantai huipentui Kurisrockiin ja vartioiden omiin biiseihin jotka saivat leirinjohtajankin kyyneliin. Yöllä oli vielä leirikaste ja sunnuntaina herättiinkin hieman väsyneempinä kuin aiemmin. Sunnuntaina oli enää leirin purku ja sitten lähdettiinkin haikein mielin kotiin ja kohti uusia seikkailuja.

Haluun kiittää kaikkia, jotka antoi oman panoksensa leiriin - raksalla, ohjelmissa, muonituksessa ja kaikessa muussa. Ei näitä juttuja tehdä yksin, ei todellakaan. Mun mielestä on ihan mahtavaa huomata, miten paljon aikaa annettiin leirin suunnitteluun ja toteutukseen. Leirintekoporukka oli ihan mieletön!! Kiitos myös reippaat Flamingot ja ennenkaikkea kiitos kaikki 72 leiriläistä, olitte mahtavia kaikki :)

♥: Iikku
PS. ei se leiri viel oo ohi, kololla näyttää tältä....

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti