lauantai 24. marraskuuta 2012

Piparitalotalkoot

Lauantaiaamu valkeni kauniin oranssin taivaan alla ja vaeltajavartiomme Mansikkaponit oli ottanut projektikseen myyjäisiin valmistautumisen. Yhdeksältä paikalle saapuivat Sanni, Emmi, Kaisa ja Iikku. Päivä alkoi hyvin ja kaikki sujui paremmin kuin Strömsössä. Kuuntelimme musiikkia , muotoilimme talon osia ja vaihdoimme kuulumisia. Hetkisen kuluttua myös Jenni saapui paikalle.


Hyvin menee!!!!

Hetken kuluttua päätimme ryhtyä pelaamaan erilaisia sanapelejä. Autiolle saarelle sai ottaa mukaan kaksi asiaa, ne joko kelpasivat tai sitten eivät. Koko pelin ideana oli, että lopuksi täyty sanoa "ole hyvä". Sanni toimi pelin vetäjänä, Iikku tajusi idean toisella kierroksella ja Jenni sekä Kaisa parinkymmenen minuutin pelailun jälkeen. Emmille idea valkeni vasta pelin loputtua auttamisyrityksistä huolimatta...


Pikku ylläri lavuaarissa... OLE HYVÄ Kaisa <3

Jonkin aikaa askarreltuamme myös Sari liittyi seuraamme, ja pakersimme yhä kaulimis- ja paistorumban parissa. Iikku tosin jätti ruumiilliset työt muille niksautettuaan ranteensa kaulitessa. Kaikki osat alkoivat olla pikkuhiljaa kasassa, ja tosikokit team Huuska päättivät aloittaa sokerin sulattamisen. Hella vaan täysille ja avot - sokeri kuumenee liikaa aiheuttaen massiivisen palohälyksen. Siinä sitten nautittiin palosireenin kuulaasta äänestä, tuuletettiin koloa ja soiteltiin erinäisiin paikkoihin ystävällisille asiakaspalvelijoille. Lopulta saatiin huoltomies siskonmakkarakeiton äärestä laittamaan stoppi myös ulkona kuuluvalle piippaukselle ja päästiin jatkamaan leipomista (=polttamaan pari pellillistä pipareita...)



Nä on kuulemma syöpäpipareita, katsoa saa muttei syödä.

Mestarikondiittorit luovuttivat sulatustehtävät Kaisalle ja Sarille ja pian talot alkoivat valmistua. Onnettomuuksilta ei taaskaan vältytty vaan Iikku bongasikin sokerinsulattajat sormi jääkaapissa palovammoista johtuen. Valmiit talot saivat koristusta pintaan ja vielä Jennin tekemät kuuset pihaa koristamaan. Luotsimme ei innostunut loistoideoistamme, kuten poroista katolla tai ikkunasta kurkkaavista madoista, mutta superhienoja taloista tuli silti! Piparieuforiasta havahduimme karuun todellisuuteen - taloja ei voisi jättää kololle, sillä ne voisivat joutua parempiin suihin. Tällä ei kuitenkaan tarkoiteta esim. sudareita tai nälkäisiä JoPoja... Taiottiin kololta parit laatikot joihin talot mahdutettiin, siivottiin kolo ja lähdettiin varovasti kotiin etteivät talot tuhoutuisi.

Näit lähtee lauantaina sit hyvään hintaan!






Talot on vielä ehjinä, mut katotaan vaan lauantaiaamuna uudestaan terkuin Iikku "auton nykiminen johtuu kytkimestä" joka saapuu paikalle ei niin sulavin vaihteidenvaihtotaidoin...jeah... Oli kivaa, kiitos paikalle saapuneet ponit&luotsi!

keskiviikko 7. marraskuuta 2012

Jumppatäti x2

Nyt on jumpattu sit kyllä vaikka ja missä. Esimerkiks piirin syyskokouksessa, jossa jumppa tuli kyllä tarpeeseen. Mentiin kyllä vähän hataralla pohjalla, Ida oli kattonu videon muutaman kerran ja mä en sitäkään. Mut hyvin meni, voitte seurata mm. mun pettämätöntä rytmitajua ja urheilullista asua allaolevalta videolta...


Virheistä viisastuneena päätin hyötykäyttää muutaman bussimatkan ja kemiantunnin puolikkaan jumppaliikkeiden opetteluun, sillä iloisena jumppaohjaajana lupauduin vetämään Nenäjumppaa Hansan Nenäpäivätapahtumassa. Tällä kertaa liikkeet osuivat kohdalleen, ja vielä ihan rytmissä. Vaikka blondi oonkin niin ihan hyvin sujui samanaikainen jumppailu, laskeminen, hymyileminen ja hengittäminen. Jihuu! Todistusaineisto danssailusta on vielä yhen YSPin kamerassa, mun puhelimesta löytyy vaan kuva jossa nenätän mielikuvituskettua, sekä toinen Anniinasta Rio de Janeiro -fiilareissa. Että sellasta. Mut hei, vielä voi lahjottaa Nenäpäiväkeräykseen joka huipentuu Nenäpäiväshowhun perjantaina. Vähän harmittaa et en ite pääse sinne, mutta mulla on tulossa ihan superkiva viikonloppu samoajaretkellä, jee!!

Terkuin,
Iikku

maanantai 5. marraskuuta 2012

Ootko valmis kisaamaan?

Allekirjoittanut on ainakin valmis järkkäämään semmoset!
Viikonloppuna oli nimittäin kisakurssi, jossa opeteltiin kisaorganisaation perustamista ja päntättiin asioita, joita tarvitaan hyvän pt-kisan järjestamisessä. Tutuksi tuli Tuomarineuvosto, hyvät reitit, kisaorganisaatio, valvojat ja kaikki muut tarpeelliset nimikkeet ja käsitteet.

Kurssille piti ilmestyä monesta lippukunnasta porukkaa, mutta jostain kumman syystä ne ei halunnu ystävystyä RaKiNalaisiin.. Joten tuloksena oli hyvin Raisiopainotteinen porukka, onneks meitä rauhoittelemassa oli yks LiPi :--)

Perjantain ja lauantain aikana tuli syötyä pari hassua karjalanpiirakkaa ja paljon lihapullia. Olihan meijän muonittajana yks parhaimpia kokkeja! (Ylistys ei ole koskaan turhaa).

Nyt kun osataan(ehkä) kisojen perusteet, on 2014 luvassa maailmankaikkeuden parhaat kisat !!

Sanni