sunnuntai 15. heinäkuuta 2012

Tervaiset terveiset Kuriksesta !

Leiripaikkamme Kuristenlahden talkoovuorot on jaettu kuukausittain eri henkilöille. Heinäkuussa vastuuvuorossa oli Iikku joka valitsi kamuikseen Mansikkaponit. Keskiviikkona suunnattiin siis pienellä vaeltajaporukalla Kurikseen.

Matka pysähtyi heti alkumetreillä Ihalan Siwaan (<3) josta haimme herkkuja matkalle (matkaa n. 30min....). Iikku ja Sanni tyhjensivät koko herkkuosaston Kaisan tyytyessä maukkaisiin riisikakkuihin. Salamannopeat check-in:it Foursquareen ja matka Kurikseen sai jatkua.
"Tehokas" tervaaja
Leiripaikalla Loru & pojat olivatkin jo täydessä työn touhussa. Kaisa lähti kantamaan risuja uusien portaiden tieltä team Huuskan jäädessä hienosäätämään porraslankkujen lovia. Pian päästiinkin jo asian ytimeen - tervaamiseen. Onnellisina laitoimme sudit heilumaan ja pian lankut olivatkin saaneet kauniin ruskean pinnan. Tervaamisen riemusta sudimme vielä ilmoitustaulun ja KilliNalli-kyltin samalla sävyllä. Olisimme halunneet tervata koko Kuriksen, mutta siihen emme valitettavasti (ja muiden onneksi) saaneet lupaa...

Kahdeksan maissa rupesimme tekemään lähtöä, sillä tehotiimimme jäsentä Sannia kutsui yövuoro. Pakko oli kuitenkin päivittää taas Foursquareen sijainti ja napata pari pistettä... Kotimatka sujui mukavissa fiiliksissä ensi keskiviikon vaeltajakokousta suunnitellessa!

Porrastalkootervaisin,
Iikku ja Sanni

PS. Muut servaa, mä tervaan XD

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti