perjantai 25. toukokuuta 2012

Flowpark

Tähän tulee joskus ehkä kuva kun 1) oon pyytänyt sitä Sarilta 2) jos ollaan ees vähän ihmisen näköisiä :)

Eli vihdoin saatiin syksyiset suunnitelmat toteen ja mentiin porukalla kiipeilemään! Ennen ekaa rataa iski lievä epätoivo ja jalkojen tärinä, mut pian kiidettiin yläilmoissa esteeltä toiselle. Kiipeily vaati ihan mieletöntä keskittymistä (ja toisinaan vahvoja käsilihaksia...!) mut muiden tsempatessa kaikkein kiperimmistäkin jutuista selvittiin kunnialla.

Kun edellä kulkeva (Iikku) jää jännittämään tasanteelle ennen liukua, niin sen voi työntää alas (Sari). Vaihtoehtoisesti voi harrastaa ihmiskeilausta ja ottaa vuosisadan vauhdit liukua varten. Tai sit heiluttaa puuta, jonka latvassa osa porukasta tärisee. Myös maiseman katselu liukuvaijerin puolestavälistä on ok, samoin kun rentoutuminen tasanteella hyvän kirjan ja jätskin parissa. Toisaalta voi tehdä kivoja tatuointeja puista löytyvien suunnistusleimasimien kanssa tai kompastua omiin jalkoihinsa jo ennen radalle pääsyä.

Todistimme myös pelastustilannetta, kun yhden naisen pelastuspartio otti tehtäväkseen vaeltajakamun auttamisen pois radalta. Urheana kipitin pyörivien tukkien yli, liisin kuin sudenkorento pisin kapeaa vaijeria ja tanssahtelin tupla-putkien yli, ja näin korkeanpaikankammoinen vaeltajakin tunsi pian tukevan maan jalkojensa alla. No ok, ihan näinhän se ei mennyt...Mut läheltä liippaa kuitenkin!

Kiipeilyn jälkeen RaKiNan vaeltajaosasto siirtyi evästämään ja parantamaan maailmaa Skanssin aurinkoiselle pihalle (loistava salajuoni voidakseni tarkistaa et mun pyörää ei oo viety hehheh). Liuko päätyi gourmet-ateriaan mozzarellan ja appelsiini-porkkanamehun muodossa. Kaisa nautti kokista coolista pullosta Sannin syödessä subia ja Katrin syödessä jätskiä. Itse totesin mansikkakivennäisveden juomisen olevan so last season, ja nesteytin sen sijaan omat housuni ja Sannin selän. Pohdimme syntyjä syviä ja päätimme, että syksyllä otetaan osaa Aika Luovuttaa -kampanjaan ja mennään koko vartion voimin luovuttamaan verta (ja syömään kaikki ruuat, varautukaa).

Kiitos kivasta ja nauruntäytteisestä illasta!
Iikku

2 kommenttia: